Sivut

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Isänpäiväkynnet

Mietin vielä eilen illallakin, että mitä ihmettä voisin antaa isälleni lahjaksi. Ja kuinka huono tytär olisinkaan, jos en onnistuisi keksimään mitään. Korttien tekeminen ei ole koskaan ollut minun juttuni, ja sen kyllä huomaa niistä mitä teen. Jossain vaiheessa mieleen tuli sitten ajatus; ehkä teen juuri sen mikä tuntuu minulle luonnollisimmalta, kynnet.

Ja niinpä. Tälläiset niistä sitten tuli:


En voi sanoa parhaiksi tekemikseni kynsiksi, mutta ainakin isää nauratti kun ne hänelle näytin.

Lakkoina käytin:


+ Vielä Kissin valkoinen nail art- lakka, jonka onnistuin jo hukkaamaan ennen kuvaamista.
Mietin, miksi en ole käyttänyt tuota technicin lakkaa pitkään aikaan, ja syy ilmeni samantien kun tein lakkausta. Sen kuivuminen kestää aivan älyttömän kauan, ja silti se menee helposti ryppyyn. Yhden kerroksen peittävyys ei riitä nimeksikään, ja jo sen kuivuminen kestää pitkään. Tuota lakkaa en kaipaisi vaikka se johonkin katoaisi.

Mitäs muut antoivat isänpäivälahjaksi?

torstai 10. marraskuuta 2011

Mimax ja rusetteja

Kun tänään tulin kotiin ja kävin postilaatikolla, minua kohtasi iloinen yllätys; paksu kirjekuori. Puoliksi juoksin kotiin ja repäisin kuoren auki. Niinpä niin, Mimaxin tilaus, tätä odotettiin kaksi kokonaista, pitkää päivää. (Ei vaan, oikeasti rakastan sitä kuinka nopea toimitus Mimaxilla on.)


Eli, täytyipä minunkin hyödyntää toi 10% kaikista Konad-tuotteista tarjous, ja tilasin pitkään himoitsemani valkosen leimauslakan (rakastan muuten tuota pulloa, se on hieno) ja laatat m45, m57 ja m59. Postikulujen kanssa nämä maksoivat alle 19 euroa. Tykkään!

Tiedättekö sen tunteen, kun haluaisitte aloittaa kynsienlaiton, mutta tajuatte että sitä ennen on kymmenen muuta asiaa tehtävänä. Niin, jouduin ensin siivoamaan, ja vasta sitten pääsin uusien juttujen pariin.

Ja tälläisethän kynsistä loppujen lopuksi sitten tuli:


Tuo nimettömän kynsi ei onnistunut ihan suunnitelmien mukaan. On oikeasti ärsyttävää kun kynnet ovat niin pitkät että samaa kynttä pitää leimata kaksi kertaa. Ja sitten saattaa mennä helposti pieleen. Mutta muuten nuo ovat ihan kivat.

Lakat joita käytin:

Pohjalla Wild and Crazyn Kilimanjaro, leimauksessa käytin tuota Konadin leimauslakkaa, rusetit tein H&M:n lakalla u must have this ja Maybellinen lakalla Deep Blue.

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Jotain makeaa


Nyt tälläset peruskynnet tähän. Ne tuovat ainakia minulle mieleen jonkun makean, ja jos nyt omistaisin fimoja niin olisin lätkäissyt tähän mansikoita. 

Lakkoina käytin Wild and Crazyn lakkoja Summer Neon ja Bombay, Kissin valkoista koristelulakkaa ja Mavalan pikakuivattajaa. Kuvaa en lakoista saanut koska kameran akku päätti loppua ja laturi on hukassa.

Ps. Koska ebay, rahani loppuvat pian.

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Lontoontuliainen ja strasseja

Niin, kaveri tuli Lontoosta, ja toi minulle - mikäs sen sopivampaa - lakan merkkiä Rimmel London. Väri Misty Jade.
Mun mielestä toi lakka on ihan älyttömän ihanan värinen. Meni nyt mun lemppareitten joukkoon. Toi kuva nyt ei ihan tee sille oikeutta, se on vähän vihreempi vielä oikeesti. 

Näyttääpä toi etusormen lakkaus ryppyseltä. Yh. No joo. Noita strasseja laittaessani mä vasta kunnolla tajusin että kuinka hieno keksintö strassikynä on. Nehän hyppis kaikki ympäriinsä ilman sitä. 
Kukat GCOCL:n laatasta C01

Sitten tälläsen löysin Anttilasta, oma pikakuivattaja kun on jo kohta loppusuoralla. Hintaa kymppi, mutta ei mun mielestä kovin paha kun toi on 13,3ml. Toivottavasti toi on hyvä (:
Sain vihdoin tehtyä itselleni paypal - ja ebaytilit, nyt vahvistuksia odotellessa, ja sitten pääsee tuhlaamaan kaikki rahansa. Kivaa.

torstai 3. marraskuuta 2011

Sherryä kaapinperältä

Mikä on parempaa, kuin löytää kaupasta ihanan värinen lakka? Löytää omasta lakkakokoelmasta ihanan värinen lakka. Olen katsonut tuota Revlonin Sherry - lakkaa aina välillä, kun olen etsinyt kynsilakkahyllystäni jotain, mutten ole kiinnittänyt siihen sen kummempaa huomiota. Se näyttää vanhalta ja kärsineeltä - se on siis äidin joskus vuosia sitten ostama. Olin kuitenkin päättänyt käyttää jotain lakkaa jota en ole pitkään aikaan käyttäny.


Siihen päälle sitten leimasin Konadilla, ja muistin taas miksen leimaa koko kynnen kuvioilla. Kynteni tuntuvat olevan aina liian pitkät, ja sitten pitää soveltaa.


Lakkaukseen käytetyt lakat:


Käytin Konadin laattaa m69.

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Kynsienkasvatusprojekti ja prinsessaa

 Kuten jo aiemmin sanoin, kynteni ovat luonnostaan pitkät ja vahvat, enkä ole koskaan elämäni aikana käyttänyt yhtäkään kynnen kovettajaa tai muutakaan ainetta. Aluslakka on ainoa, jota olen käyttänyt kynsien kunnon ylläpitämiseksi. Ja koska tilanne on se, että ne ovat aina pitkät, en oikeastaan tiedä, kuinka nopeasti ne kasvaa. Joten eräänä päivänä päätin, että kokeillaan. Kymmentä minuuttia myöhemmin kynnet näyttivät tältä:

 
Kynnet 13. syyskuuta eli seitsemän viikkoa sitten






Sen jälkeen olen ostanut kynsistudion, ja laittanut itselleni geelit. Eivätpähän ainakaan katkeile. Tilanne nyt:

Kynnet 2. marraskuuta

Ne eivät kasvaneet ihan niin nopeasti kuin uskoin, mutta mitäs noista. Enpä leikkaile niitä enää jatkossa.

Tähän loppuun vielä kynnet, joilla osallistuin My Dream Nails:in lakkauskilpailuun, jonka teemana oli prinsessakynnet. Ne eivät onnistuneet aivan suunnitelmien mukaan, ja ymmärrän hyvin mikseivät ne päässeet finaaliin asti.

maanantai 31. lokakuuta 2011

Pinkkiä pisteillä

Eilen illalla äiti tuli sanomaan, ettei halua enää mennä samoilla kynsillä millä viimeset kaksi viikkoa. No, eipä tietenkään. Joten laitoin sille tälläset:



Noista tuli kivan yksinkertaset. Lakkoina käytin Coral Prosilkiä ja Rimmeliä.