Sivut

lauantai 22. joulukuuta 2012

Long time no see

Anteeksi tajuttoman pitkäksi venyneestä postaustauosta. Yritän nyt hieman saada itseäni koottua.

Haluan kuitenkin toivottaa rauhallista ja ihanaa joulua kaikille!


maanantai 30. heinäkuuta 2012

Greetings from Germany!

Kyllähän sieltä muutama lakka sitten kotiutui. Voin tuntea ylpeyttä siitä että määrä jäi vain tuohon 11, vaikka ihania värejä ja halpoja hintoja hyppi silmiin koko ajan. Mutta oli muutenkin hiuskarvan varassa ettei laukun paino olisi mennyt yli (löin myös itseäni vahingossa laukkukoukulla otsaan, hups).
Mattalakasta olen ehkä kaikista onnellisin, sellaista olen pitkään jo etsinyt ja vihdoin löytyi <3

Magneettilakkojakin löytyi kaksi, vähän testailin eikä lopputulos ollut onnistunut kuin kahdessa kynnessä (eikä sekään näy kunnolla nyt).

Muuta kosmetiikkaa ja vaatteita Saksasta löytyi vieläkin enemmän ja huippuhalvalla. Sinne voisi palata koska tahansa.

lauantai 14. heinäkuuta 2012

Niin joo! #6 Purple Nails

Tarkkasilmäisimmät varmasti ovat tajunneet, että 5 ja 7 välissä on myös jokin numero. Eli siis Purple Nails, jotka kyllä tein jo viikkoja sitten velipuolen rippijuhliin.



Kynsitarroilla vaan leikittelin. Lakkoina Rimmelin Lively Lilac ja sen päällä flormarin lakkaa sävyä 118. Hyvin sopi nämä kynnet pinkin mekkoni kanssa.

Ja huomenna aamulla sitten Saksaan, nähdään viikon päästä tiistaina!
So tomorrow to German! see u!

torstai 12. heinäkuuta 2012

#8 Metallic Nails

 Ja sitten haasteen yhdeksännet kynnet, Metallic Nails. Näitä piti pohtia kauan, koska en omista sen kummempia metallilakkoja. Mutta jotain raapaisin kokoon kuitenkin, lakkoina Color Clubin "take me to your chateau" ja "lumin-icecent" ja delia artin hopea koristelulakka. Akryylimaaleja käytetty myös.



Lähden sunnuntaina viikoksi Saksaan, joten odotettavissa taas pieni postaustauko. Toivottavasti sieltä tosiaan löytyy paljon kynsilakkoja ja muuta kosmetiikkaa. Sitä odotellessa...
I leave this sunday to Germany for a week so here will be a little quiet. I hope I'll find many nailpolishes!

Mimaxilla on muuten heinäkuun tarjouksena kaikki XL-arkit siirtokuvia -20%! Nyt kannattaa käydä kurkkaamassa.

torstai 5. heinäkuuta 2012

#7 Black & White + paljon muuta kynsisäätöä

Anteeksi tästä hiljaisuudesta, mutta voisin selittää sen sillä että sain tietää vähän yli viikko sitten sunnuntaina päässeeni varasijalta isoseksi riparille, joka alkaisi seuraavana päivänä. Ja siellä olin sitten viikon.

Meillä oli siellä ihan huippuhauska projekti, pidettiin nimittäin sellaista kauneushoitolaa, josta riparilaiset ja työntekijät pystyivät ostamaan esimerkiksi hierontoja, kampauksia ja kynsien lakkauksia ja rahat tästä menivät nepalilaistytön koulunkäyntimaksuihin. 
Pääsin siellä olemaan täysin omassa elementissäni, vaikka lakat olivatkin Seppälän niitä joita täytyy laittaa miljoona kerrosta ennen kunnollista peittävyyttä, eikä erillisiä koristelutarvikkeita ollut. Muutaman räpellyksen pistän postauksen loppuun.

Kotiin tullessani tein seuraavan haasteen, mustavalkoiset kynnet.



Tälläiset koristelulakat kävin ostamassa Löytötavaratalosta, hinta taisi olla noin kolme euroa. Ihan hyvältä vaikuttaa!


Ja sitten kauneushoitolan tarvikkeet:

Kynnet jotka vähillä tarvikkeilla sain aikaiseksi:

 +1. Kynnet joita en itse tehnyt, vaan yksi poika leiriläisistä, joka väitti lakkaavansa ensimmäistä kertaa. Uskotaanko?

perjantai 22. kesäkuuta 2012

Mansikkakynnet - Strawberry Nails

Juhannuksen kunniaksi vähän mansikkaa!


Ja sitten lähtö mökille. Hyvää juhannusta kaikille!!!

maanantai 11. kesäkuuta 2012

#5 Blue on my nails

Kesäistä ilmaa pihalla, kesäistä kynsille... Jotenkin niin se menee. Ja värinä sininen.
Summer outside and summer on my nails.. Something like that. And due to the challenge colour is blue.



Lakkoina OPI:n Alpine Snow ja H&M:n U Must Have This. Oli kiva päästä myös käyttämään fimoja pitkästä aikaa.
Polishes are OPI's Alpine Snow and H&M's U Must Have This. It was nice that I was able to use fimos after a long time.

Miten teillä näkyy yleensä/nyt kesä kynsissä? Vai näkyykö? 

Ps. Mimaxilla on erä kynsitippejä -20% ! Kannattaa käydä kurkkaamassa jos tykkäätte tehdä rakennekynsiä.